Your request is being processed.
Your request is being processed.

Lahjalinkki

Genre

Kansityyppi

Hinta

Kustantaja/merkki

Sulje
Sulje
|
Näytetään tuotteet 1 - 10 yht. 15 Edellinen sivu 1 - 2 Seuraava sivu

Niemi

Jokunen tovi alkuräjähdyksen jälkeen, astronomisten, geologisten ja sen sellaisten sattumien seurauksena, Telluksen pohjoisella pallonpuoliskolla alkoi törröttää niemi. Sitten tulikin vuosi 1809, ja siinäpä oikeastaan koko tarina olisikin, ellei tuolle 14 miljardin vuoden aikajänteelle mahtuisi joitakin niin kohottavia kuin askarruttaviakin episodeja, joiden kertomisesta saattaa olla lukijalle hyötyä ynnä huvia. Niemi on maailmankaikkeuden kulttuurihistoria a la Juha Hurme. Kustantamon pihistelyn vuoksi teos keskittyy tuon mainitun niemennökön ympäristöön, toki vertaillen sen saavutuksia eurooppalaiseen ja laajempaankin hengentuotantoon. Venäjän vallan aika ja Suomen tasavallan historia on siis jätetty pois. Hurmeen tutkain löytää aina uutta jo muka tiedetystä. Taiteilijan ja tieteilijän yhdistelmäkatse paikantaa niemen ylivertaisesti käännetyimmän tekstin satojen vuosien takaa, pureutuu kansanrunouteen ilman Kalevalan välikättä ja näyttää niemen perusteellisen kansainvälisyyden jo ajalta ennen ristiretkiä. Uskonkiihko ja typerä isottelu eivät ole kirjoit-tajalle suuressa arvossa, sivistys, kulttuuri ja uuden keksiminen ovat. Juha Hurmeen Niemi ei ole vielä Suomi, mutta sellaisia piirteitä, juuria ja juonteita siinä on, jotka saattavat vaikuttaa tutuilta.
24,95 €
(29,95 €)
Kirjailija Hurme, Juha
ISBNP9789518518108
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017

Suomen linnut
Harrastajan opas

Miten lintu pysyy ilmassa? Missä linnut nukkuvat? Kuinka korkealla linnut voivat lentää? Lintuharrastus vie mukaansa: kun oppii tunnistamaan linnut ulkonäöstä ja äänistä, tarjoavat lintujen ruokailu- ja pesimistavat, käyttäytyminen, muuton salaisuudet ja valokuvaaminen monipuolisia elämyksiä. Kokenut ja palkittu lintu-oppaiden tekijä Lasse J. Laine vie lukijan katsomaan maailmaa lintujen silmin. * Lajintuntemus *Elinympäristöt *Pesiminen *Käyttäytyminen *Ravinto *Muutto
24,95 €
Kirjailija Laine, Lasse J.
ISBNP9789511300373
Tuotemuotonidottu
Vuosi2017

Tellervo Koivisto - elämäkerta

Mattssonin teoksessa etsitään Tellervo Koiviston lähtökohtia, juuria ja kasvuprosessia. Kuinka hänestä tuli hän? Millaista reittiä hän kulki ennen kuin päätyi korkeimpaan asemaansa, valtakunnan ensimmäiseksi naiseksi vuosiksi 1982-1994? Millainen henkilö oli se, joka seisoi presidentin rinnalla kylmän sodan lopussa ja Kekkosen jälkeisinä vuosina, kun oli Koiviston vuoro hoitaa idänsuhteita? Tämän kirjan käännekohdat eivät sijoitu presidenttivuosiin vaan 1950- ja 60-luvuille.
24,95 €
(29,95 €)
Kirjailija Mattsson, Anne
ISBNP9789522343062
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017

Alku

Kuka ikinä oletkin, mihin ikinä uskotkin - kaikki tulee muuttumaan. Robert Langdon, Harvardin yliopiston symbologian professori, saapuu julkistustilaisuuteen Bilbaon Guggenheim-museoon. Luvassa on paljastus, joka "muuttaa tieteen kasvot ikuisiksi ajoiksi". Edmond Kirsch, 40-vuotias miljardööri ja tulevaisuudentutkija, aikoo paljastaa löydön, joka tuo vastauksen ihmiselämän kahteen peruskysymykseen: Mistä me tulemme? Mihin olemme menossa? Sadat kutsuvieraat lumoutuvat Kirschin puheista, mutta Langdon tajuaa, että löytö tulee jakamaan mielipiteitä ennennäkemättömän rajusti. Samassa tarkkaan käsikirjoitettu ilta räjähtää kaaokseksi. Järkyttynyt Langdon joutuu pakenemaan välitöntä vaaraa museonjohtaja Ambra Vidalin kanssa. He päätyvät Barcelonaan etsimään salaperäistä tunnussanaa, joka avaisi Kirschin salaisuuden. Pian selviää, että joku tekee kaikkensa estääkseen henkeäsalpaavan totuuden julkitulon. Nerokkaimmassa ja viihdyttävimmässä romaanissaan Dan Brown kietoo Da Vinci -koodista ja Infernosta tutulla tavalla jännitysjuoneen taidehistoriaa, kirjallisuutta ja salaperäisiä symboleita.
24,95 €
Kirjailija Brown, Dan
ISBNP9789510425565
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017

Vapauden risti

SADAN VUODEN ITSENÄISYYS VEITSENTERÄLLÄ Syksyinen Suomi kiehuu kriisien keskellä. Venäjä on lähettänyt itärajan yli kymmeniä tuhansia "turvapaikanhakijoita" murtaakseen USA:n sotilasapuun turvautuneen naapurinsa. Kansallinen yhtenäisyys romahtaa. Talvisodan hengestä ei some-Suomessa ole häivääkään. Sipilän hallitus kaatuu ja edessä ovat ennenaikaiset vaalit. Hetki, jota Venäjä on odottanut. Suomi on yksin - sisäisesti eripuraisena, lamaantuneena ja laumasta erillään. Moskova turvautuu pimeimpiin ja röyhkeimpiin keinoihinsa palauttaakseen Suomen etupiiriinsä, kunnes ryhmä suomalaisia iskee takaisin kaksin verroin ovelammin - tavalla, joka herättää Kremlissäkin kauhua. Suomen viimeinen vapaustaistelu alkaa. Horna-sarjan itsenäinen päätösosa
24,95 €
Kirjailija Remes, Ilkka
ISBNP9789510427798
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017

Sandra
Romaani

Sisällissota pyyhkäisee kotipihaan ja murskaa tulevaisuuden. Sandra ja Janne ovat pystyttäneet torpan Ylä-Väärin kulmalle, ja lapsiakin on siunaantunut. Kesken työteliään elämän se tulee, sota, ja Janne tempaistaan kaartiin. Sandra jää yksin huolehtimaan kaikesta, ja huomaa miten suhtautuminen häneen muuttuu. Ylpeys on nieltävä, jos leivän syrjässä aikoo pysyä. Mutta paljon pahempaa on edessä. Kalmanhajuinen kevät avautuu toisin Sandran tyttärentyttärelle, joka lähes sata vuotta myöhemmin tutkii vanhoja muistiinpanoja. Hän on oppinut, että vaikeneminen on kultaa eikä kipeistä asioista puhuta. Kaikki mennyt on äkkiä läsnä, järkyttävänä. Miksi ihmismieli pehmenee anteeksiantoon niin hitaasti?
24,95 €
Kirjailija Köngäs, Heidi
ISBNP9789511314035
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017

Rikinkeltainen taivas

Ystävyys, intohimo, aikuiseksi kasvaminen - mestarillinen kolmen sukupolven kuvaus vie 1960-luvulta tähän päivään. Alex ja Stella Rabellilta ei puutu mitään. Ainakin siltä kertojasta tuntuu kesällä 1969, jolloin hän saa kutsun sisarusten kesäparatiisiin. Hänestä tulee Alexin läheinen ystävä mutta Stellaan hän rakastuu. Poikavuosina solmittu ystävyys kantaa halki seksuaalisen heräämisen ja nuoruuden myrskyjen aina kultaisiin menestyksen vuosiin ja niiden kääntöpuolelle. Jälkeenpäin nuo viattomat onnen ajat saavat mustat kehykset. Kuva Rabellin täydellisestä perheestä rakoilee, kun kertoja joutuu vedetyksi heidän tummiin kuvioihinsa ja alkaa tuntea yhä suurempaa vierautta. Kuka petti kenet?
24,95 €
Kirjailija Westö, Kjell
ISBNP9789511294917
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017

Koiramäen Suomen historia

Kunnaksen suurteos Seitsemän koiraveljeksen ja Koirien Kalevalan rinnalle. Ainutlaatuinen kuvakirja Suomen historian vaiheista 1500-luvulta 1800-luvulle. Mikael Agricola, Juhana Herttuan hovi Turun linnassa, nuijasota, noitavainot, Viaporin rakentaminen, isoviha ja Tapani Löfving, hatut ja myssyt. Mauri Kunnas nostaa esiin merkittäviä hetkiä ja henkilöitä, mutta myös hupaisia pieniä tarinoita ja tavallisia ihmisiä, joiden kautta piirtyy kuva Suomen historian moninaisista vaiheista. Kunnas jos kuka tuntee historian ja osaa herättää sen henkiin tavalla, josta nauttivat kaikki lukijat lapsista aikuisiin. Mauri Mauri Kunnaksen kirjoja on myyty kaikkiaan liki 10 miljoonaa!
24,95 €
Kirjailija Kunnas, Mauri
ISBNP9789511308799
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017

Suomen historia

Päivä jolloin Kekkonen haudattiin ja kili kuoli - Tammisen Suomen historia vie kansallisen muistin ytimeen ja laitamille. Kun poika tulee rintamalta kotilomalle, äiti joutuu miettimään, mihin pojan huoneeseen majoitettu venäläinen sotavanki pannaan. Nuoret miehet nukkuvat samassa kamarissa. Loman jälkeen poika palaa sotimaan ja sotavanki peltotöihin. Petri Tammisen kerrotuista muistoista kirjoittama maamme historia karistaa pölyt jaloistaan ja uhmaa lajityyppiä olemalla hauska ja haikea, riemastuttava ja henkilökohtainen. Tarinat polveilevat itsenäistymisestä tähän päivään. Kekkonen ehtii nousta valtaan, hallita, kuolla, ja saada siinä välissä kudotun sinivalkoisen pipon.
24,95 €
Kirjailija Tamminen, Petri
ISBNP9789511307754
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017

Ruokarouvan tytär

Pikkupiiasta täysihoitolan omistajaksi kohonneen Ida Erikssonin tytär Kirsti tempautuu muodin mekkaan, 1920-luvun Pariisiin. Suosikkisarjassa pääset kurkistamaan merkkihenkilöiden arkielämään kuin Downton Abbeyssa ikään. Luentosalien sijaan parikymppinen Kirsti viihtyy ystävänsä ompelimossa, jossa tehdään ateljeeripukuja Helsingin herrasrouville. Yllättäen hänelle tarjotaan paikkaa Pariisissa erään madame Cocon muotitalon harjoittelijana. Matkallaan Kirsti kohtaa niin suomalaisia kuin amerikkalaisia taiteilijoita - sekä naisen, jolla on samanlaiset kaksiväriset silmät kuin hänellä. Tytärtään ikävöivää Idaa työllistävät täysihoitola, pienet kaksospojat sekä Eliaksen riskaabelit pirssiautobisnekset.
24,95 €
Kirjailija Mustonen, Enni
ISBNP9789511284932
Tuotemuotosidottu
Vuosi2017
Näytetään tuotteet 1 - 10 yht. 15 Edellinen sivu 1 - 2 Seuraava sivu

Maksutavat
Sivukartta