Your request is being processed.
Your request is being processed.

Tietokirjat, yrityslahjat

Kansityyppi

Hinta

Kustantaja/merkki

Sulje
Sulje
|
Näytetään tuotteet 1 - 10 yht. 15 Edellinen sivu 1 - 2 Seuraava sivu

Johtajuus
Kirkas suunta ja ihmisten voima

Johtaminen on yhä useammin muutoksen johtamista. Tärkeintä on kirkkaan suunnan näyttäminen ja ihmisten saaminen mukaan muutokseen. Matti Alahuhta suuntaa sanomansa sekä johtajille että johdettaville selkeästi ja havainnollisesti tavalla, joka puhuttelee jokaista johtamisesta kiinnostunutta lukijaa. Kirja kuvaa yrityksen kilpailukyvyn perustaa, jonka jatkuva kehittäminen mahdollistaa yrityksen vahvistumisen ja irrottautumisen kilpailijoista hyvinkin yllättävissä ja vaativissa markkinatilanteissa. Keskeisiä tekijöitä tässä ovat esimerkiksi ihmisten ja vireen johtaminen, yrityskulttuurin, henkilöstön ja laadun kehittäminen sekä aikajänteen ja mittaamisen merkityksen ymmärtäminen. Alahuhta käsittelee myös johtamista liiketoiminnan kriittisissä vaiheissa kuten muutoksen käynnistämisessä, strategian saamisessa elämään, murroskohtien hyödyntämisessä ja vaikeiden tilanteiden kääntämisessä mahdollisuuksiksi. Nämä kuvaukset perustuvat Koneen johtamiseen vuosina 2005-2014, jona aikana Kone kaksinkertaisti globaalin markkinaosuutensa ja yhtiön liikevoitto kasvoi koko ajan. Alahuhta täydentää tarkasteluaan muutamalla Nokia-vuosiensa esimerkillä. Tekniikan tohtori Matti Alahuhta (s. 1952) työskenteli Koneen toimitusjohtajana vuodesta 2005 kevääseen 2014. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana DevCo Partnersissa, Outotecissä, Elinkeinoelämän keskusliitossa sekä Aalto-yliopistossa ja on hallituksen jäsen Koneessa, ABB:ssä ja Volvo AB:ssä. Ennen Konetta hän teki pitkän uran Nokian tietoliikenne- ja matkapuhelinyksiköiden johtotehtävissä. Matti Alahuhta on valittu toistuvasti Suomen arvostetuimmaksi yritysjohtajaksi.
14,95 €
Kirjailija Alahuhta, Matti ...
ISBNP9789522912022
Tuotemuotosidottu
Vuosi2016

Huippunaiset
Menestystarinoita

Kuka menestyy ja miksi? Maaretta Tukiaisen ja Jaana Villasen Huippunaisia tarkastelee kysymystä naisjohtajuuden näkökulmasta ja kokoaa yhteen tekijät, jotka menestyneitten naisten urakehityksestä löytyvät. Kirjaa varten on haastateltu joukko suomalaisen yhteiskunnan menestyneimpiä naisia poliitikoista ja taiteilijoista yritysjohtajiin. Mukana ovat muun muassa Anne Berner, Minna Parikka, Ann Wahlroos-Jaakkola, Nasima Razmyar, Susanna Mälkki, Riikka Kämppi sekä joukko muita inspiroivia naisia. Kirja johdattaa lukijan sankarin matkaan kiinnostavien elämäntarinoiden kautta ja tarjoaa runsaasti konkreettisia toimenpide-ehdotuksia naisten urakehityksen tukemiseen. Niiden avulla kuka tahansa voi edetä kohti unelmiensa uraa. Johtajuuden tulevaisuutta koskevaa tutkimustietoa hyödyntäen kirja tuo myös esiin havainnon, että keski-ikäisissä asiantuntijanaisissa on huomattava määrä potentiaalia, jonka merkitystä yrityselämässä ei tällä hetkellä täysimittaisesti tunnisteta. Yrityksille ja organisaatioille kirja tarjoaa näkökulmia tämän potentiaalin hyödyntämiseen kilpailuetuna. Koskettavat tarinat ja tuoreet havainnot tempaavat lukijan mukaansa.
44,95 €
Kirjailija Tukiainen, Maaretta ...
ISBNP9789522463944
Tuotemuotonidottu
Vuosi2016

Kun mikään ei riitä
Donald Trump ja menestyksen nälkä

Yksinoikeudella saatujen haastattelujen nojalla kirjailija DAntonio paljastaa Trumpin onnistumiset ja epäonnistumiset, skandaalit ja voitot. Kuinka Trump on noussut nykyiseen asemaansa? Millainen ihminen Donald Trump oikeasti on? Röyhkimys, narri, vai bisnesnero? Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti myös: Mistä Trumpin suvun omaisuus sai alkunsa Donald Trumpin historia politiikan parissa Kuinka Trump onnistui muuntamaan kuuluisuuden median avulla miljardeiksi Tarina Diilin sekä Trumpin maineen taustalla Paljastava analyysi omintakeisesta amerikkalaisesta, jolle todellisuudessa mikään ei riitä.
24,95 €
Kirjailija D'Antonio, Michael
ISBNP9789525182385
Tuotemuotonidottu
Vuosi2016

Sijoita kuin guru

Vuosisadan kovimmat sijoitusopit yksissä kansissa Kuinka sijoituslegendat ovat luoneet menestyksensä? Mitä Warren Buffett ostaisi tänään Helsingin pörssistä? Sijoita kuin guru esittelee kahdeksan osakesijoittamisen arvostetun auktoriteetin periaatteet ja tuo ne nykyhetkeen. Menesty paremmin - sijoita kuin guru!
21,95 €
Kirjailija Hämäläinen, Karo ...
ISBNP9789529372539
Tuotemuotosidottu
Vuosi2016

Johtamisesta

Kokeneen liikkeenjohtajan ajatuksia johtamisen ja talouden kysymyksistä. Arto Hiltunen pohdiskelee laajan perspektiivinsä pohjalta ajankohtaisia ja ajattomia johtamisaiheita. Kirjan painopiste on yritysten johtamisessa, mutta myös julkishallinnon, edunvalvontaorganisaatioiden ja kolmannen sektorin johtamishaasteet ovat esillä. Kirjan luvuille on yhteistä ainoastaan se, että ne liittyvät jollakin tavalla johtajuuteen: käsittelyssä ovat mm. valtionyhtiöt, hallitustyö, toimintaympäristön muutokset, strategia, asiakas, johdon valitseminen, riskienhallinta, säätiöt, esiintyminen, palkitseminen ja demokratia. Kirjaan on kerätty kymmeniä tapausesimerkkejä, jotka avaavat lukijalle ikkunan yritysjohdon maailmaan. Se ei ole sen tavallista hienompi tai monimutkaisempi: inhimilliset tunteet ja ihmismieli ohjaavat päätöksentekoa, eivät pelkät numerot ja faktat.
39,95 €
Kirjailija Hiltunen, Arto
ISBNP9789521427015
Tuotemuotosidottu
Vuosi2015

Väärää talouspolitiikkaa
Talouden kriisit ja opilliset kiistat

Taloudesta ja talouspolitiikasta vallitsee erilaisia ja ristiriitaisia käsityksiä. Miksi jotkut vaativat elvytystä työttömyyden torjumiseksi, toiset taas leikkauksia budjettivajeen supistamiseksi? "Väärien" profeettojen valheita on taloudessa vaikea paljastaa, mutta silti talouspolitiikassa toiset käsitykset ovat toisia perustellumpia. Sixten Korkman kuvaa, kuinka talousopit joutuvat kriisien aikana koetukselle ja uudet opit syrjäyttävät vanhoja. Millaiseen talousoppiin kannattaisi nojautua nykyisen kriisin voittamiseksi? Kirjan pääpaino on 1930-luvun ja sotien jälkeisissä kokemuksissa, mutta Korkman jäljittää talousoppien aatteellisia juuria Aristoteleesta alkaen.
12,95 €
(34,95 €)
Kirjailija Korkman, Sixten
ISBNP9789511298304
Tuotemuotosidottu
Vuosi2015

Myyntipsykologia
näin meille myydään

Suomen talouden nousun kannalta mikään ei ole ajankohtaisempaa ja ratkaisevampaa kuin myynnin ja viennin kehittyminen. Suomen kilpailukyky nojaa tulevaisuudessa asioihin, jotka ovat aineettomia eivätkä myy itse itseään. Meistä tulee ammattimaiseen myyntityöhön nojaava kansakunta. Toisaalta jokainen meistä on joutunut suojautumaan tyrkyttävältä puhelinmyyjältä, samaa ärsyttävää kaavaa toistavalta tarjoilijalta ja lepertelevältä vaatemyyjältä. Myyjille opetetaan myös vaarallisia manipulointikeinoja, joita harva kehtaisi käyttää parisuhteissa, lastenkasvatuksessa tai esimies-alaissuhteissa. Me suomalaiset olemme kansanperimältämme aika erikoista metsäläiskansaa. Suomalainen lapsi leikkii poikkeuksellisen mielellään yksin. Miten meistä tulisi hyviä myyjiä? Myyjän syvintä ammattitaitoa on vuorovaikutuksen psykologia. Mitä enemmän myyntipsykologiasta ja sen tutkimuksesta ymmärtää, sitä kiehtovampana ihmisten käyttäytyminen arjessa näyttäytyy.
43,95 €
Kirjailija Parvinen, Petri
ISBNP9789522910189
Tuotemuotosidottu
Vuosi2014

Mindfulness työssä
tietoinen läsnäolo vapauttaa onnistumaan

Suuret kansainväliset yritykset, kuten Google ja Apple, ovat jo ottaneet käyttöön tietoisen läsnäolon. Idän viisaudesta ammentavilla yksinkertaisilla harjoituksilla voi saavuttaa keskittyneen mielentilan, joka tuottaa rennon tuloksekasta toimintaa ja hyvinvoivia työyhteisöjä. Kirja tarjoaa inspiraatiota, esimerkkejä ja tutkittua tietoa näiden taitojen hyödyntämiseksi työelämässä. Työntekijänä ja esimiehenä löydät helposti sovellettavia vinkkejä ja harjoituksia. Organisaation kehittäjänä pääset tarkastelemaan, miten näiden taitojen systemaattinen kehittäminen vie kohti hyvää työelämää ja onnistumista vaativassa työympäristössä.
24,95 €
(47,95 €)
Kirjailija Wihuri, Antti-Juhani
ISBNP9789521421266
Tuotemuotonidottu
Vuosi2014

Puoliholtiton Suomi

Näkemys Suomen luisumisesta kärkikaartista keskikastiin ja tarvittavasta elämäntaparemontista Arvostetun vaikuttajan kuvaus moniongelmaisesta Suomesta, jonka puoliholtiton elämäntapa jatkui, vaikka talouskurimuksen kukistaminen olisi edellyttänyt ryhtiliikettä. Paljon on vielä tehtävä, jos haluamme välttää Suomen pysyvän näivettymisen. Tarvitsemme kansallisen elämäntaparemontin. Jan Vapaavuori oli ministerinä monessa mukana, kun Suomen kurssia yritettiin kääntää. Kaikki ei ole sujunut kuten piti.
29,95 €
Kirjailija Vapaavuori, Jan
ISBNP9789511296096
Tuotemuotosidottu
Vuosi2016

Putinin sisäpiiri
Nyky-Venäjän lyhyt historia

Huikea kuvaus Vladimir Putinin lähipiiristä ja hänen 15-vuotisesta valtakaudestaan Kuinka Venäjän uudistajasta tuli arvaamaton johtaja, jonka liikkeitä koko maailma pelkää. Kirja perustuu laajoihin Putinin sisäpiiriläisten haastatteluihin ja vakuuttaviin taustatietoihin.
32,95 €
Kirjailija Zygar, Mihail
ISBNP9789511301738
Tuotemuotosidottu
Vuosi2016
Näytetään tuotteet 1 - 10 yht. 15 Edellinen sivu 1 - 2 Seuraava sivu

Maksutavat
Sivukartta
-->