Your request is being processed.
Your request is being processed.

Tietokirjat top 10

Kansityyppi

Hinta

Kustantaja/merkki

Sulje
Sulje
Näytetään tuotteet 1 - 10 yht. 10

Kiira
Ehjäksi särkynyt

Taitoluistelija Kiira Korven rankka ja avoin kasvutarina. Valovoimaisen urheilutähden tarinaa värittävät tinkimätön kunnianhimo, kasvavat paineet, ankara harjoittelu ja vaiheet, joissa usko uhkaa loppua - mutta myös rakkaus ja ilo onnistumisen hetkistä. "Olen saanut itse valtavasti oivalluksia ja voimaa luettuani muiden elämäkertoja, ja nyt voin toivottavasti antaa niitä muille." Kiira Korpi
27,95 €
Kirjailija Nurminen, Jere
ISBNP9789511320838
Tuotemuotosidottu
Vuosi2018

Tiitinen
Vakoilijoita ja veijareita

Suojelupoliisin johtajan ja kansanvallan taustavaikuttajan odotetut muistelmat. Seppo Tiitinen johti presidentin ohjauksessa Suomen vastavakoilua 1980-luvulla, jolloin Helsingissä kuhisi idän ja lännen agentteja ja korruptio rehotti idänkaupassa. Hän näki ja koki kuumia tilanteita ja kriisejä, joista ajan tavan mukaan vaiettiin. Tiedustelun rintamavastuussa ei ollut varaa virheisiin. Eduskunnan pääsihteerinä toimiessaan Tiitinen piti tasavallan poliittista eliittiä kurissa ja nuhteessa, ja oli keskeinen vaikuttaja perustuslakiuudistuksissa, jolla Suomea sopeutettiin EU-aikaan.
27,95 €
Kirjailija Ervasti, Pekka ...
ISBNP9789511320043
Tuotemuotosidottu
Vuosi2018

21 oppituntia maailman tilasta

Yuval Noah Hararin ensimmäinen teos Sapiens katsoi menneisyyteen, ja viime syksynä suomeksi ilmestynyt Homo deus tulevaisuuteen. Uutuuskirja 21 oppituntia maailman tilasta on tukevasti kiinni nykyajassa. Teoksellaan Harari auttaa meitä hahmottamaan maailmaa, jonka ymmärtäminen on yhä vaikeampaa. Mitä Donald Trumpin nousu valtaan merkitsee? Mitä voimme tehdä epidemian lailla leviäville valeuutisille? Miksi liberaali demokratia on kriisissä? Mitä meidän tulisi tehdä terrorismille? Entä mitä voimme opettaa lapsille koulussa, kun tiedämme niin vähän maailmasta, jossa he tulevat aikuisina elämään? 21 oppituntia maailman tilasta tarttuu Hararin jo tutuksi tulleella tyylillä kiinni maailman tämän hetken suurimpiin ongelmiin. Kirjassa pohditaan, mitä syvempää merkitystä nykyhetken tapahtumilla on ja mitä me voimme yksilöinä tehdä selvitäksemme jatkuvista, tasapainoamme horjuttavista muutoksista.
29,95 €
Kirjailija Harari, Yuval Noah
ISBNP9789522796097
Tuotemuotosidottu
Vuosi2018

Lääkkeetön elämä

Hoida itseäsi ruokavaliolla ja liikunnalla. Kirja kyseenalaistaa nykymaailman medikalisaation ja ohjaa konkreettisin esimerkein kohti lääkkeetöntä elämää pureutuen sairauksien alkutekijöihin. Heikkilä kertoo kirjassaan kokemusperäisesti mutta vankkaan tieteelliseen faktaan perustuen, miten sairauksia voi hoitaa ja ehkäistä ruokavalion ja liikunnan keinoin. Kirjan ytimessä on insuliiniresistenssi, joka on keskeisin syy kaikissa nykyisissä elintapasairauksissa.
29,95 €
Kirjailija Heikkilä, Antti
ISBNP9789511323129
Tuotemuotosidottu
Vuosi2018

Tuntematon Kimi Räikkönen

Mitä puhuu ihminen, joka ei yleensä puhu? Mitä ajattelee ihminen, jonka moni tietää, mutta harva tuntee? Tuntematon Kimi Räikkönen on kertomus vaatimattomista oloista lähteneestä ihmisestä, joka murtautui epätavallisen ammatin huipulle. Tässä kirjassa Kimin lisäksi puhuvat myös hänen äitinsä, veljensä, vaimonsa ja uskotut ystävät. Sanansa sanovat myös muut kuljettajat, tallipäälliköt, mekaanikot, fysiovalmentaja, manageri ja aivan tavallinen formulafani. Kirja kertoo ajamisesta, perheestä, luottamuksesta, vapaa-ajasta ja nuoren miehen tähänastisen elämän dramaattisista hetkistä. Tuntematon Kimi Räikkönen on hurja, humoristinen ja liikuttava kirja, joka avaa huiman maailman myös niille, jotka eivät ole kiinnostuneet moottoriurheilusta. Hienointa olisi jos voisi ajaa formula ykkösiä tuntemattomana, Kimi sanoo, ja varmistan, että sanelin säilöi tämän ensimmäisen lauseen. Ja näin sanoessaan Kimi tietää, ettei sellaista maailmaa ole eikä tule. Tuntemattomana voi ajaa partaa tai ruohonleikkuria, ei seitsemän miljoonan euron kilpa-autoa.
27,95 €
Kirjailija Hotakainen, Kari
ISBNP9789522345387
Tuotemuotosidottu
Vuosi2018

Faktojen maailma
Asiat ovat paremmin kuin luulet

Kun meiltä kysytään maailman tilasta, vastaamme aina väärin. Jopa niin väärin, että satunnaisesti vastaava simpanssi päihittää opettajat, toimittajat, investointipankkiirit ja Nobel-palkitut. Kansainvälisen terveydenhuollon professori ja rakastettu luennoitsija Hans Rosling - yhdessä Ola Roslingin ja Anna Rosling Rönnlundin kanssa - esittelee 10 vaistoa, jotka vääristävät maailmankuvamme. Vaikka meillä on kaikki tieto saatavillamme, meitä ohjaavat muun muassa pelko, draamahakuisuus ja yleistämisen tarve. Faktojen maailma on inspiroiva ja hämmästyttävä tietokirja täynnä koskettavia tarinoita. Rosling jakaa tietonsa globaalin terveyden voittokulusta oivaltavasti, selkeästi ja viihdyttävästi.
29,95 €
Kirjailija Rosling, Hans ...
ISBNP9789511303718
Tuotemuotosidottu
Vuosi2018

Homo Deus
Huomisen lyhyt historia

Mitä tapahtuu demokratialle, kun Google ja Facebook tuntevat poliittiset näkemyksemme paremmin kuin me itse? Entä miten käy hyvinvointiyhteiskunnan, kun teknologian kehittyminen ajaa osan ihmisistä työmarkkinoiden ulkopuolelle ja tekee heistä tarpeettomia? Miten voimme suojella ihmiskuntaa ja planeettaamme oman lajimme tuhovoimalta? Sapiens-kirjallaan tunnetuksi tullut Yuval Noah Harari pohtii uutuuskirjassaan Homo Deus ihmiskunnan seuraavia askeleita. Sapiensissa tarkasteltiin, miten lajimme valloitti maailman ainutlaatuisella kyvyllään uskoa yhteisiin myytteihin jumalista, rahasta, tasa-arvosta ja vapaudesta. Homo Deus-kirjassa katse kääntyy kohti tulevaisuutta: mitä tapahtuu, kun vanhat myytit yhdistetään uusiin, jumalankaltaisiin teknologioihin kuten tekoälyyn ja geenitekniikkaan? Homo Deus tarjoaa kurkistuksen 2000-lukua muovaaviin unelmiin ja painajaisiin. Hararille tyypilliseen tapaan teos nivoo yhteen luonnontieteitä, historiaa, filosofiaa ja kaikkia muita tieteenaloja niiden väliltä. Tässä on evoluution seuraava taso: Homo Deus.
14,95 €
Kirjailija Harari, Yuval Noah
ISBNP9789522796257
Tuotemuotonidottu
Vuosi2018

Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
Nurinkurinen opas hyvään elämään

Meille on aivan liian pitkään tuputettu ajatusta siitä, että positiivisuus on avain onnellisuuteen, mielenrauhaan ja rikkauteen. Paskat! Nyt käsi sydämelle: useimmat jutut maailmassa ja omassa elämässämme ovat päin hemmettiä. Mark Mansonin kirja on kirpeä vastalääke elämäntaitomössön-sössön-hössötykselle - se on polku jaloon taitoon olla välittämättä hittojakaan. Kaikki ihmiset eivät voi olla edes oman elämänsä supersankareita, vaan meidän pitää hyväksyä puutteemme ja rajoituksemme. Tämä kirja tarttuu sinua olkapäistä yhtä hienovaraisesti kuin merimies Hampurin sataman kapakassa, ravistelee ja kertoo herkistynein sanakääntein, miten maailma makaa. Rehellinen, viisas ja häikäilemättömän hauska Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan on ollut valtaisa maailmanmenestys. Sitä on myyty reilut kaksi miljoonaa kappaletta, ja se ilmestyy yli 20 kielellä.
21,95 €
Kirjailija Manson, Mark
ISBNP9789523004368
Tuotemuotosidottu
Vuosi2018

Sapiens
Ihmisen lyhyt historia

100 000 vuotta sitten maapallolla asui ainakin kuusi ihmislajia. Nykyään lajeja on vain yksi: Homo sapiens. Miten meidän lajimme onnistui päihittämään muut lajit? Miten metsästäjistä tuli kaupunkien ja kuningaskuntien rakentajia? Miten ryhdyimme uskomaan jumaliin, valtioihin ja ihmisoikeuksiin sekä luottamaan rahaan, kirjoihin ja lakeihin? Miksi alistuimme byrokratialle, aikatauluille ja kuluttamiselle? Ja millaiseksi maailma on muuttumassa? Kirjassaan Sapiens. Ihmisen lyhyt historia Yuval Noah Harari käy läpi koko ihmisen historian, aina ensimmäisistä maan kamaralla kulkeneista ihmisistä nykyhetkeen. Lajimme kehitykseen on vaikuttanut useita radikaaleja - ja joskus tuhoisiakin - läpimurtoja. Miten historian virrat ovat muovanneet ihmistä, yhteiskuntaa ja kaikkea ympärillämme? Rohkea, laaja-alainen ja provokatiivinen teos haastaa kaiken sen, minkä luulimme tietävämme ihmisyydestä.
12,95 €
Kirjailija Harari, Yuval Noah
ISBNP9789522794703
Tuotemuotonidottu
Vuosi2017

Idiootit ympärilläni
Kuinka ymmärtää muita ja itseään

Kuinka opit ymmärtämään muita ja itseäsi Onko ympärilläsi idiootteja? Tämä kirja saa sinut ajattelemaan toisin. Oletko joskus juuttunut puolisosi kanssa kinaan, jossa kumpikin puhuu aivan eri asioista? Oletko saanut kollegalta sähköpostia, joka on vaikuttanut tylyltä? Oletko ollut kokouksessa, jossa et käsitä mistä muut puhuvat, eikä kukaan tunnu ymmärtävän mitä sinä tarkoitat, vaikka selität asiat kristallinkirkkaasti? Oletko ajatellut, että kaikki ympärilläsi ovat idiootteja? Yleisin syy sosiaalisiin konflikteihin on erilaiset tavat viestiä, ja jotta voisi käsittää muita, pitää ensin ymmärtää itseään. Thomas Erikson avaa konkreettisesti ja viihdyttävästi, millaisia erilaisia sosiaalisia tyyppejä on olemassa. Kirja myös opastaa, miten eri ihmistyyppien kanssa pääsee samalle aaltopituudelle. Kirjan luettuasi havahdut takuuvarmasti huomaamaan, että idioottien määrä ympärilläsi on vähentynyt huomattavasti. Thomas Erikson on kirjailija ja tutkija, joka on keskittynyt ihmisten väliseen vuorovaikutukseen erilaisissa yhteisöissä. Hän on valmentanut Ruotsin suurimpien yritysten johtajia. Idioottien ympäröimä? -kirjaa on myyty Ruotsissa muutamassa kuukaudessa jo 70 000 kappaletta.
19,95 €
Kirjailija Erikson, Thomas
ISBNP9789523003217
Tuotemuotonidottu
Vuosi2017
Näytetään tuotteet 1 - 10 yht. 10

Maksutavat
Sivukartta
-->